Seuramme uusi puheenjohtaja on Toni Kiviemi

Seuramme uusi puheenjohtaja on Toni Kiviemi

Seuran syyskokous pidettiin 2.12.2020 etäyhteyksin. Kokouksessa käytiin läpi ja hyväksyttiin seuramme toimintasuunnitelma vuodelle 2021. Tämän lisäksi yksi merkittävimmistä päätöksistä, joka kokouksessa tehtiin, on hakea opetus- ja kulttuuriministeriön seuratukihankkeen kautta valtionavustusta. Sen kautta meillä olisi mahdollisuus palkata seuraamme osa-aikainen työntekijä kesäkuusta 2021 alkaen. Tämä on merkittävä asia ihan jokaisen harrastajan kannalta. Se mahdollistaa osaltaan entistä monipuolisempia ja laadukkaampia harrastusmahdollisuuksia lajin parissa, koska seuramme ohjaajat voisivat jatkossa keskittyä entistä enemmän ohjaamiseen ja valmentamiseen, kun hallinnollinen, vapaaehtoistyöhön perustuvasta työstä osa voidaan tulevaisuudessa siirtää tuella palkattavalle henkilölle.

Kokous päätti myös korotuksista harrastusmaksuihin. Hallitus tulee tiedottamaan tulevan vuoden harrastusmaksujen korotuksista mahdollisimman pian.

Mestari Mikko Allinniemi oli paikalla kokouksessa ja käytti puheenvuoron kiittääkseen seurassa tehtyä hyvää työtä. Mestari Allinniemi muistutti, että seuran kasvu ei ole itsestäänselvyys missään lajissa. Jyväskylässä on tehty oikeita asioita, josta on seurannut jäsenmäärän kasvua ja sitä kautta monella tavalla myös laatu on parantunut ja toiminta kehittynyt.

Mestari visioi puheenvuorossaan myös tulevaisuutta. Hän näki, että vuodelle 2021 valmisteltu toimintasuunnitelma on ansiokas. Hän muistutti, että pitkän tähtäimen suuria tavoitteita seuralle on oman kansainvälisen tason opettajan saaminen seuraan. Käytännössä tämä tarkoittaa seuran ensimmäistä 4 dan. arvoa. Mestari Allinniemi painotti, myös että opettajien koulutukseen kannattaa seurassa panostaa – mikäli opettajien osaaminen paranee, siitä hyötyy ihan jokainen harrastaja. Seuran kasvaessa ja harrastajakannan vakiintuessa on aika kääntää katsetta myös kohti kilpailullisia tavoitteita – kun seura vakiinnuttaa toimintansa, voi uskaltaa jo kysyä: mitä jos pärjättäisiin kisoissa?  Mestari kiitti hallitusta ja erityisesti Aria ja Millaa panoksestaan seuran kasvuun ja kehittämiseen. Näihin kiitoksiin yhtyy varmasti koko seuramme väki.

On aika kiittää myös seuran väistyvää puheenjohtajaa Milla Suorsaa. Milla luopuu tehtävästään keskittyäkseen seuran tulevaisuuden kannalta seuraaviin tärkeisiin askeliin. Millalla alkaa tulevana vuonna opettajakoulutus, matka kohti 4. Dan arvoa. Seuran uudeksi puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti Toni Kiviniemi. Paljon onnea ja menestystä tehtävään Toni! Toni saa rinnalleen vahvan hallituksen, joka aloittaa tehtävässä tammikuussa. Hallitukseen valittiin Rami Kanerva, Susanna Ossi, Satu Hovisalmi, Milla Suorsa sekä Erika Kiviniemi. Varajäseniksi valittiin Ari Suorsa, Freya Allen sekä Toni Petrelius. Onnea kaikille valituille!

Kokouksen lopuksi pohdittiin vielä tatamipalojen kohtaloa. Seuralla on tatamipaloja, joille ei ole käyttöä, eikä niille oikeastaan ole säilytyspaikkaakaan. Tarvitsetko niitä kotitreeneihin? Nämä tatamipalat lahjoitetaan seuran jäsenille. Mikäli ottajia ei ole ne viedään tammikuussa kaatopaikalle. Jos siis tarvitset tatamipaloja niin laitappa viestiä Arille tai Millalle niin voit käydä katsomassa ja hakea omasi pois!

Pöytäkirja  seuran syyskokouksesta on saatavilla piakkoin MyClubin kautta. Seuraathan siis tiedotteita.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *